Päätin aloittaa "puhtaalta" pöydältä ja tehdä uuden blogin. Vanhan päivittämisestä onkin jo pari vuotta. Toivottavasti nyt tulisi kirjoitettua enemmän ja luettua myös muiden blogeja. Tämän blogin pääpainona tietysti nimestäkin päätellen on koirat ja yhdessä tekeminen. Blogin opetteleminen on vielä vaiheessa ja tällä hetkellä näkyvillä on vain raaka pohja. Josko sitä illemmalla opettelisi enemmän käyttämään ja muokkaamaan.
Seuraavana viikonloppuna on suunnitelmissa mennä Ouluun agilitykisoihin. Mennään kaverin tulevaa pentua katsomaan ja samalla otetaan pieni irtiotto arjesta ;). Sunnuntaina debytoidaan Manun kanssa vihdoinkin Alokkaassa. Kirjoittelen viikonlopun tunnelmista kun nämä koitokset on ohi. Sen verran voin kertoa että ohjaajaa jännittää tokokokeet niin pirusti :)
Tästä pääsee vielä vanhaan blogiin: http://anijamanu.blogspot.fi/
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kääpiöpinserien rotumestaruuskisat 2019
Viikonloppuna kisattiin kääpiöpinserien rotumestaruuskisat. Ollaan lähes joka vuosi osallistuttu kisoihin, välillä paremmalla ja välillä huo...
-
Taas on viime kerran päivitysestä aikaa. Aloitetaan sillä että viime lauantaina kisattiin Porissa agissa ja Anille ja Manulle molemmille yh...
-
Agilityn SM-kisat kisattiin Vantaalla 24.-25.8.2019, kauan odotettu viikonloppu ja tätä varten treenattu agilitya, peruskuntoa ja "kerä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti