lauantai 24. lokakuuta 2015

Ahvenanmaata ja muuta

Ahvenanmaalla tuli käytyä eikä tullut sitä haettu viimistä agisertiä. Sen sijaan tuli nollavoitto ja hyppyserti. Kaksi päiväiset kisat, lauantaina taisi olla n 10 koirakkoa ja sunnuntaina vaivaiset 5. Emmekä silti onnistuneet saamaan sitä viimistä agisertiä. No tästä ollaan taas päästy yli ja eteenpäin mennään. Kahden pariskunnan kanssa olimme reissussa ja kaikin puolin oli mukava reissu. Erittäin mukava porukka jotka järjestivät kisaa, aikataulut pelasivat jne.Tässä jo pohdittu maaliskuun uutta reissua sinne päin.



Tässä videot !

Viime viikonloppu meni Vantaalla Manun rotumestiksissä. Tehtiin hypikseltä hieno nolla ja tokalta radalta kontakti vitonen (Kiitos minun kun viikkoa ennen kisoja aloin treenata juoksareita). Yhteistuloksissa oltiin 5./22. Meillä on Manun kanssa jo 10 nollaa jo ensi vuodelle, sisältäen tuplanollan. Vielä siis yksinolla niin pääsemme ensi vuonna ensimmäistä kertaa MM-karsintoihin.


Rallytoko-rintamalla saatiin Manun kanssa viimeinen hyväksytty ALO tulos ja näin ollen RTK1 + tuomarin palkinto iloisesta suorituksesta. Marraskuussa korkkaamme avoimen luokan. On se vaan kivaa, nimittäin tuo rallytoko. Suosittelen !




Teuvon kanssa starttaamme marraskuussa kotikisoissa viralliset agilitykisat. Nyt jo jännittää kovin. Menemme treenaamaan kisatilannetta ja häiriötä, joka tällä hetkellä on vaikeinta meille. Teuvo kerää paljon kierroksia häiriöstä ja vauhti on semmoista ettei kyydissä meinaa pysyä. Keppitreeniä olemme tehneet ahkerasti ja tässä on onneksi vielä pari viikkoa aikaa hioa niitä. Kaikki siis mitä kisoissa tapahtuu on vain pelkkää plussaa :)

Teuvo tokoilee ja aksaa

lauantai 1. elokuuta 2015

Epätoivoista blogin päivitystä

Kaikkea onkin sitten tammikuun jälkeen sattunut ja tapahtunut. Mietin miten tämän ajan tiivistäisi...

Manun kanssa ollaan puuhasteltu nyt enemmän taas agilityn parissa ja me päästiin kuin päästiinkin SM-kisoihin Ouluun. Reissu oli oikeinkin mukava ja onnistunut. Joukkueradalla kirmasimme WeCA:n joukkueessa tehden nollan (aika virheitä +0,02 tms), eteneminen oli kyllä huima. Mini-joukkueemme sijoittui 19/68! Yksilökarsintaradalla teimme hienoa ja nopeaa rataa, kunnes sijoituin putken eteen ja manu ei tätä "nähnyt". Siitä sitten kierto putken ulkokautta ja väärään päähän, kyllä harmitti mutta loppujen lopuksi olen hyvin ylpeä tekemiseemme. Tämän fiiliksen kun saisi taas normikisoihin. Meillä on sm-kisojen jälkeen ollut kisatauko ja tarkoitus olisi mennä elokuun lopussa Lietoon päin.

Manu täytti tuttuun tapaan sm-kisoissa vuosia ja nyt tuli täyteen jo 6-vuotta.

Tässä videot: joukkue ja yksilö 

 Kuva: Simo Aro

Manun kanssa ollaan tänä vuonna oltu kaksissa virallisissa rallytoko-kisoissa. Ensimmäinen kerta oli vähän "mennään läpällä kokeilemaan" ja radalla oli ihan kamalaa. Minua jännitti niin paljon etten suorituksen aikana hengittänyt ja olisin halunnut pois radalta... Tuloksena saatiin kuitenkin hyväksytty tulos pistein 70 eli nipin napin. Nyt viimeisimmässä kokeessa menin jo vähän paremmalla asenteella ja tarkasti sekä olin lukenut hieman jopa sääntöjä :) Saimme tulokseksi 98/100 pistettä ja olimme neljänsiä. Nyt vielä viimeiseen alokokeeseen syyskuussa ja katsotaan sitten josko tästä rallytokokärpänenkin purisi tosissaan ja pääsisimme ylempiin luokkiin.
Teuvo kuvattiin luustoltaan terveeksi toukokuun tienoilla sekä silmät, sydän ja polvet myös
, jeejee !


Tässä puolen vuoden aikana Teuvo on kehittynyt seuraavissa asioissa (Ja minä sen mukana):
1. Kestämään häiriötä enemmän. Olemme jopa kaksi kertaa osallistuneet epävirallisiin agikisoihin, ja muutama päivä sitten voitettiinkin yksi rata. Koira on saanut itseluottamusta ja vauhtia ja uskallan jopa laskea sen irti radalle mennessä. Vielä sen häiriön sietokyky ei ole lähelläkään täydellinen, enkä usko että siitä koskaan tulee häiriöherkätön. Tämä "ongelma" pitää vaan saada hallintaan ja fokusoitua oikeisiin asioihin. Ja tästä päästäänkin siihen agilityyn: suunnitelmissa olisi tammikuussa viimeistään startata viralliset. Meillä on nyt juoksu A-projektina, joka edistyy aika kivasti. Laitten siitä videota myöhemmin. Kepit ovat kivalla mallilla, niissä uutena tekniikkana vinokepit. Ainoa minkä koen ongelmallisimmaksi on keinu. Teuvossa on muutenkin nyt esiintynyt paukkuarkuutta, onneksi tämä ei näy arkielämässä.

Videot teuvon epiksistä : voittorata

2.  Paimennus: Ollaan käyty keväällä kurssi Koirataidolla Kaisan opetuksessa. Vaikeuksina lähinnä ohjaajalla ollut hermojen menetys. Nyt Porissa ollaan kaverin luona käyty säännöllisesti viikoittain treenaamassa ja paimennus on mennyt selvästi eteenpäin. Koira menee jo paremmin maahan, ei vielä täydellisesti, mutta paremmin. Se kuuntelee minua, saan sen nyt suurempia taisteluita pois kentältä. Ja mikä parasta, en muista koska olisin viimeksi menettänyt hermoni lampailla !!! Teuvolle vielä vaikeaa on tasapainossa kuljetus sekä kaaret sillä ovat ahtaita. Positiivista että tasapainoon meno on edistynyt. Teuvo haluaisi kokoajan kasata ja juosta ympäri lampaita ja siksi kuljetus suoraan on sille hankalaa. Innolla odotan mitä tästä meidän paimennus harrastuksesta vielä kehkeytyy :)

3. Toko. Liikkeitä olemme laiskasti treenannut, mutta kokoajan siinäkin menty eteenpäin. Seuraamisessa pystymme tekemään jo pidempää pätkää palkatta ja erisuuntaan käännöksiä. Paikkamakuussa koira kestää jo paremmin ja paikkamakuun opettelussa olen alkanut nyt opettaa Teuvoa pitämään päätä maassa kun se makaa. Tokoliikkeet vaativat kyllä paljon vielä opettelua jos kisoihin mielimme. Etenkin suoritusten kytkeminen toisiinsa palkatta tulee meille varmasti olemaan haaste.

Tämä lista olikin kehittyneistä asioista, en viitsikään tehdä listaa tällä kertaa niistä missä me ei olla kehitytty yhtään ;)

Lopuksi vielä kuvasaastetta tässä tammikuun jälkeisistä tapahtumista. Käytiin myös Nelly Stenroosilla kuvauttamassa koiria ja hienoja kuvia tulikin:) 


















tiistai 27. tammikuuta 2015

Manu on virallisesti priimaa ja kääpiöpinserien vuoden toko-tulokas 2014 !

Virallinen lausunto Kennelliitosta tuli ja Manun lonkat ovat A/A ja polvet 0/0. Selässä ei näkynyt viitteitä spondyloosista tai mistään muustakaan. Hienoa tietää että kaveri on kunnossa :)

Mitäs me ollaankaan puuhailtu sitten viime kerran... Jatkettu treenaamista ja käyty Manun kanssa agilitykisoissa. Agilitykisosisa oltiin Maalahdessa, josta tuomisina aginolla sij. 2/19. Tässä kääntelin veittä haavassa jos sen Anin olisin ilmoittanut Manu olisi tällä hetkellä valio. No jossittelut sikseen tässä video. Meiltä puuttuu vielä se tuplanolla ja toivon tosiaan että pääsisin hyvin kisaamaan ja sen sieltä saisimme. Se on harmi kun työt haittaa harrastuksia.

Teuvon kanssa tehtiin viime sunnuntaina meidän pisin seuraamispätkä, taisi siinä olla huikeat 6-7 askelta. Mielestäni se näytti jo täydellisyyttä hipovalta :D Harmillista että sitä pätkää ei videolle saatu. Tuo 10 askeleen tavoite juhannukseen menessä kuulostaa kovin realistiselta. Viime treeneissä heräsimme kavereiden kanssa siihen että esim. häiriötreeniä pitää lisätä, esimerkiksi paikkamakuutreenejä yhdessä joita emme ole kuin parin hassun kerran tehneet. Olisi kovin hienoa saada seuraaminen ja kesäminen siihen kuntoon että tänä vuonna pääsisi starttaamaan toko alo-luokan. Eivät nuo liikkeet niin mahdottomilta näytä ja osan treenaaminen onkin jo aika kivalla mallilla. On toi seuraaminen vaan tärkeä juttu ja haluan että se tulee näyttämään hyvältä. 

Agilityn tiimoilta tehtiin lauantaina Liedossa oikeinkin kivaa agilitya. Keskittymiskyky lässähtää nopeasti, mutta viime kerralla meillä ei ollut lainkaan ylimääräistä hötkyilyä. Ei tuo vielä oli agilityyn syttynyt, toivotaan että niin käy pian. Olen huomannut mitä enemmän virtaa tuo eläin on saanut purettua, sitä paremmin se kuitenkin keskittyy ja osaa fokusoida sen keskittymisen yhteiseen tekemiseen. Viikonloppuna on se kauan odotettu Nauravakoira-leiri Riihimäellä ja vähän jännittää miten siellä jaksaa keskittyä kun on häiriötä enemmän ym :) Agilityn osalta tein suunnitelman että kesällä pääsisi epävirallisia kiertämään ja siitä sitten katsotaan koska saadaan kaikki esteet niin varmoiksi että virallisiin viitsitään mennä. Nyt on puomin opetus längeillä käynnistymässä, muutaman kerran ollaan ilman tehty. Kepeillä ollaan tehty 6 keppiä verkoilla ja kivasti tuo jo hakee eri suunnista sisäänmenot. Hypyt ovat 40cm ja kuukauden päästä aijon niitä hiukan nostaa. Suunnitelmissa olisi kuvauttaa tuo ipana huhtikuussa.

Manu on vuoden 2014 kääpiöpinserien Toko-tulokas ja toko-kääpiöpinseri 2.sijalla! Kuinka hienoa, minun pikku Manu <3 Mun elämä on tavoitteita täynnä ja tänä vuonna me tullaankin sitten olemaan toko-kääpiöpinsereitä TK2 tunnuksella sekä agilitysta saadaan se kauan odotettu AVA. Saan sitten ens vuonna muistella tätä kirjoitusta kuinka asiat tulivat pitämään paikkansa.... :D 





perjantai 9. tammikuuta 2015

Teuvo oli ekaa kertaa paimentamassa hiehoja !


Aloitetaanpa alusta, keskiviikkona oli jännä päivä. Olin monta kuukautta odotellut Manun lonkka- ja selkäkuvauksien sekä polvitarkastuksen päivää. Aikaa oli jo kerran siirretty pitemmälle. Manu on oireillut Teuvon tulon jälkeen niin, että se on ollut jumissa ja sitä on hierottu kuukauden välein ja fyssarilla käyty n. 2 kk:n välein. Agilityssa eikä arkielämässä se ei oireile ja mielestäni ollut muutenkin normaali. Vein kehoituksien saattelemana Manun Ventelälle Kankaanpäähän kuvauksille. Tuntui aika kamalalta jättää löysä "raato" eläinlääkärille ja mennä itse aulaan istumaan. Hassu jälkeenpäin kuinka kamalalta se tuntui vaikkei Manulla ollut mitään hätää. No onhan rauhoituksessakin omat riskinsä. Toimenpiteessä meni noin 20minuuttia, jonka jälkeen sain unisen Manun syliini. Katseltiin lääkärin kanssa kuvia ja lonkat näyttivät A:lta, polvet kunnossa eikä selässä spondyloosiin viittaavia muutoksia. Otin kuvat virallisina, joten ne pitäisi näkyvä joskus kennelliitossa. Seuraavana päivänä Manulla oli vielä hieronta, hieroja sanoi että Manu on hyvässä kunnossa, aavistuksen oikealla puolella takapuolessa oli pientä jumia. Hassu juttu, koska n. puolen vuotta sitä on hierottu kuukauden välein. Epäilin silti että tämä olisi Teuvosta johtuvaa stressiä sillä Manu ei kunnolla siedä vieläkään häntä lähellään. Samassa huoneessa pystytään jo hyvin rauhassa "hengaamaan" :D. Jokatapauksessa meillä on ylihuomenna puolivuotta odotettu Piiran osteopatia-aika. Katsotaan mitä siellä sanotaan Manusta. Kisoihinkin Manu on ilmoitettu, joten luulisi että ensi viikolla pääsee nopeasti juoksemaan agilityradalla !

Saman päivän aamuna, ennen Manun kuvia, kävin moikkaamassa Teuvon veljeä ja tämän omistajaa. Meillä oli suunnitteilla paimentaa naudoilla, sillä Teuvon veli Hugo asustaa nautatilalla. Ajatus minusta ja Teuvosta lehmien keskellä, ottaen huomioon etten varmaan koskaan ole livenä lehmää nähnyt, tuntui hauskalta mutta myös pelottavalta. Ensin pojat pääsivät veljesten kesken painimaan, lujaa mentiin ja kyllä olivat pojat samanlaisia touhottajia. Ensiksi pääsin katsomaan Teuvon veljeä paimentamassa sekä tilalla asuvaa toista kelpietä. Sitten olikin meidän vuoro, aluksi pidin Teuvoa liinassa ja keskusteltiin tämän kanssa miten homma menikään (Ollaan käyty viimeks syyskuussa paimentamassa lampaita). Alun epävarmuuden ja haukkumisen jälkeen Teuvo toi hienosti minulle hiehoja, totteli ohjauksiani sekä käskyjäni (sain sen maahan käskystä ja vapaana pois hiehoilta). Tästä kaikesta on videomateriaalia, mutta harmikseni en saa sitä tänne laitettua. Olin tästä onnistuneesta paimennuskerrasta erittäin mielissäni, en olisi uskonut että Teuvo minua tottelee ja voisin pitää sitä vapaana hiehojen keskellä. Syksyllä meinaan jäimme siihen, että Teuvo tiesi mistä oli kyse, mutta eipä se minua kamalasti siellä kuunnellut, sain sen tosin pois lampailta mutta kovalla komennolla. Jännä nähdä miten koira kasvaa paimennustauolla tekemättä mitään. Minäkään en ollut niin pihalla ohjatessani koiraa. Oli kyllä todella hienoa päästä tapaamaan Teuvon veljeä omistajineen sekä saada tälläinen mahdollisuus paimentaa LEHMIÄ! :D

Tästä kaikesta innostuneena, ilmoitin Teuvon toukokuussa alkavalle paimennuskurssille ja sain hullutettua ystäväni mukaan ! eli saadaan viikottaista ohjausta paimennukseen parhaassa opissa, jee! :)

maanantai 29. joulukuuta 2014

Manu ja TK1

Vihdoin koitti se päivä(14.12.2014), kun saimme haluamamme eli TK 1 koulutustunnuksen. Olihan tätä jo kovasti odotettu ja tavoiteltu. Pisteillä ei tällä kertaa sen kummemmin juhlittu vaan 1-tulos tuli rimaa hipoen pisteillä 160,5. Luulempa että tulokset puhuivat puolestaan treenaamattomuudesta ja siitä että ulkona oli pakkasta jonkin verran. Paikkamakuut menivät käteen ja seuraaminen oli sitä perus sunnuntaikävelyä. Eli huonoista pisteistä en voi syyttää kuin omaa saamattomuuttani. Kokeen jälkeen jäimme koko porukka treenitauolle, Teuvo pääsi leikkimään halliin satunnaisesti. Ensi vuodeksi Manu on ilmoitettu toko kurssille jossa tarkoituksena hioa avoimen luokan liikkeet kuntoon. Otettiinkin tällä viikolla pieni varaslähtö noutoa ajatellen uuden kapulan kanssa. Nyt tuntuu että olemme pääsee kapulan veulaamisesta ja sylkäisystä isomman kapulan ansiosta !

Tässä Manun nouto. Tavoitteena on nyt saada avoimen luokan liikkeet hiottua siihen kuntoon että pääsisimme jo maaliskuussa kisaamaan. Seuraamisen aijon aloittaa lähes alusta, kosketuskepin kanssa. Seuraaminen on lähes tärkein osio ja meillä se menee nyt aika kehnosti. Myös luoksetulo pysäytyksen kanssa sekä kaukot ovat sellaisia joita pitää paljon treenata, muuten en näe meidän maaliskuun tavoitteessa mitään ongelmaa jos vain nämä saadaan kuntoon. Ilmoitin Manun rotujärjestön toko- ja tokoalokas kisoihin, innolla odotan mihin sijaan meidän pisteemme riittävät :)

Eilen palasi Teuvokin pitkältä treenitauoltaan. Meillä on ongelmaksi tullut häiriö treeneissä jota tuo junnu ei kestä. Tauon aikana ollaan vahvistettu keskinäistä suhdettamme lenkkien ja leikkimisen avulla ja ainakin eilen agilitytreeneissä näytti että hommat toimivat paremmin. Eilisten treenien jälkeen leijuinkin lähes pilvissä. Eilen samalla mietin tulevia tavoitteita Teuvon osalta, joita olen tietysti pienessä päässäni hiljaa asettanut. Vuoden päästä olisi tarkoitus startat viralliset agilitykilpailut- tämä ei tunnu niin kaukaiselta kun taas mietin että Tokoss pitäisi myös joskus kisata. En tiedä koska tuokin on siinä kunnossa että sen kanssa voisi toko kisoihin mennä? No kesällä ajattelin kuitenkin että olisi tarkoitus alkaa kiertää epävirallisia agilitykisoja ja no treenataan siinä samalla sitten tokoa niin eiköhän se joskus vuosien kuluttua tule olemaan kisakunnossa. Menihän mulla ja Manullakin siihen neljä vuotta ;)

Ensi vuoden kurssi- ja koulutussuunnitelmat näyttävät jo olevan hyvällä mallilla. Manulla alkaa toko kurssi niinkuin edellä mainitsin. Teuvo jatkaa pentujatkokurssilla helmikuun loppuun asti. Kevääksi on kaavailtu muutamia yksäreitä, päivät eivät ole vielä varmistuneet. Myös paimennuksia odottelen jo innolla, mutta ehkä niitä sitten pidemmällä kevättä. Tammikuun viimeisellä viikonlopulla menemme ensimmäiselle agilityleirille Riihimäelle, aika jännä juttu. Myös Manulla olisi tammikuussa yhdet viralliset startit agissa, tuplanollan metsästys alkaa sillä nolojuttu se on että hotelli on sm kisoihin varattu mutta nollat ei vielä kasassa ;). Myös ani pääsee starttaamaan mikäli ei aloita juoksujaan. Manulla on myös tammikuussa selkä- ja lonkkakuvaukset eli onhan tässä vuoden aluksi paljon tekemistä ja rahan menoakaan ei voi estää !

Alla muutamia jouluisia kuvia lumisessa metsässä :)




Tälläisen joulukortin kera toivotettiin naamakirjassa hyvät joulut :)


tiistai 14. lokakuuta 2014

kuvailua ja treenejä


Taas on viime kerran päivitysestä aikaa. Aloitetaan sillä että viime lauantaina kisattiin Porissa agissa ja Anille ja Manulle molemmille yhdet hyppynollat sekä Manulle lisäksi aginolla kolmannella sijalla. Taas oli serti niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. No eiköhän meidän aika vielä joskus tule. Alla viimeinen agirata video.



Lähiaikoina ollaan treenattu aksaa ja tokoa joten ei mitään viime päivityksistä poikkeavaa. Video kertoo enemmän kuin sanat joten tässä Teuvon 7kk ikäistä tottistelua. Nyt vaihdettiin Teuvon kanssa tottistelu ryhmää, joten seuravaat 8 treenikertaa meillä on uusi kouluttaja, saa nähdä mitä siellä opitaan :) Meillä on Teuvon kanssa myös tulossa tottisseminaaria, josta toivottavasti saadaan hyviä vinkkejä. Leikkimisessä palautus pitäisi saada kuntoon jotta voidaan aloittaa noudon alkeita. Agilityn saralla sujuu myös kivasti, eilen treeneissä Teuvo näytti mulle jo sitä tulevaa vauhtia mitä joskus on luvassa ;)

Alla vielä treeni kuvia, tähtinä Teuvo ja Manu






Teuvo tullut viimeinkin Koiranettiin. Harmikseni kuulin, että vuoden alusta on tullut uusi sääntö,jossa WKC rekisteröityjen koirien sukutaulut eivät rekattaessa tule SKL:n näkyviin.

Nyt sunnuntaille odotellaan Manun kanssa peruutuspaikkaa TOKO kisoihin, jotta viimeisen ykköstuloksen metsästys saisi alkaa. Minä tyhmä kun unohdiin ilmoittaa Manun sinne, vaikka vartavasten olin töistä pyytänyt vapaata. Nämä alkaa myös olla näitä viimeisiä hallikisoja, jollei halli ole lämmitetty.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Toko ja tottis kärpänen puraissut!

Oltiin Manun kanssa toisissa virallisissa toko-kisoissa Ikaalisissa. Ajelin yksinäni jälleen kerran kisaamaan ja olen huomannut että tällöin ei tule jännitettyä. Toisaalta mietin meidän toko kisoja, en ole koskaan niitä jännittänyt enkä nytkään. Lukuunottamatta tietysti paikallamakuuta jolloin jännitän kuka hyökkää mistäkin Manun kimppuun.
Tällä kertaa Manu makasi paikallaan 2 minuutin ajan ja minä olin jännittynyt mutta onnesta soikea, miten taitava pieni kääpiö ja kokeetkin olivat vielä ulkokentällä. 
Tällä kertaa seuraaminen ei sujunut niin hyvin kuin viime kokeessa, mutta se oli tavallista Manun sunnuntaikävelyä ;). Maahanmeno seuraamisen yhteydessä sujui moitteitta, mutta tästä kuitenkin vain 9 pistettä. Luoksetulo oli 10 arvoinen niinkuin aina, tähän jos johonkin olen tyytyväinen meidän tokoilussa. Seisominen seuraamisen yhteydessä sujui mukavasti, olin tätä palauttanut Manun mieleen viimeisen viikon ajan ja kannatti! Estehyppy on meillä ollut aina varma, koskaan ei ole hypännyt takaisin, ennen tätä koepäivää ! Käskin Manun hypyn yli, seisomaan ja kävelin tämän vierelle. Kun käskin sivulle, tämä hyppäsi hypyn yli toistamiseen. Kyllä leukani loksahti auki, tähän mennessä olimme tehneet niin hienoa suoritusta ja luotin meidän estehyppyyn. Tämä osuus meni tietysti nollille mutta olen minä silti supertyytyväinen! Pisteemme riitti jälleen ykköstulokseen ja seuraavaksi alkaa TK1 tunnuksen metsästys, TOKO kalenteria on jo pälärätty kovasti.
Tässä vielä kokeen pisteytykset ja alhaalla suoritus videolla.

  • Luoksepäästävyys  10
  • Paikalla makaaminen 10
  • Seuraaminen kytkettynä 8
  • Seuraaminen taluttimetta 8,5
  • Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
  • Luoksetulo 10
  • Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
  • Estehyppy 0
  • Kokonaisvaikutus 9
Yht. pistemäärä 165 (eli sama kuin viime kokeessa ;)) 1. Tulos


Viime kirjoittamisen jälkeen ollaan käyty Jenna Caloanderin koulutuksessa Manun kanssa joka oli ihan huippu koulutus! Tästä jäi käteen paljon uusi juttuja, uskoa koiraan sekä kontaktien opettamista juoksukontakteiksi. Tämän treenaus ollaan aloitettu, mutta se on kovin vaikeaa ja on vielä vaiheessa. Manun ja Anin kanssa päästiin edustamaan Harjavallan pavelu-ja seurakoirien järjestämään joka vuotiseen kaupunkitaisteluun jossa kisaa agilityseuroja läheltä Poria. Joukkueeseen valitaan neljä koirakkoa jokaisesta säkäluokasta. Meidän joukkueella ei mennyt niin kovin hyvin, oltiin viimeisiä kaikista seuroista :D

Manun kanssa oltiin pitkästä aikaa Tsaulla kisaamassa, Petteri Kermisen radoilla, ja olisko ollut Vesa Sivonen toinen tuomari. Petteri radat olivat tosi mukavia, suoraviivaisempia mutta tietysti sen huumassa kajahdettiin yksinkertaiseen kohtaan, niinkuin moni muukin. Reissulta jäi käteen kaksi hyllyä ja tältä toisen tuomarin radalta nolla. Viime kerralla Elina Jänesniemen yksärillä juttelimme paljon kisajännityksestäni ja siitä että on pakko vetää varman päälle. Tässä toiminnassa ei ole mitään järkeä ja yritän päästä tästä yli jotta uskallan kisoissa ottaa riskejä ja ottaa myös harjoittelun kannalta kisat. Nyt seuraavat kisat ovat näillä näkymin 5.10 samaisessa paikassa. Tavoitteenani on vetää hyvällä fiiliksellä ja jos hyllyjä tulee niitä tulee. Tässä pari viikkoiset kisaradat:


Jotenkin tuntuu että agility on ollut hieman taka-alalla. Laskin tänään agilitykertoja joita Teuvon kanssa olen tehnyt, ne voi laske hyvin kahdella kädellä. Onneksi meillä alkaa nyt pentukurssi Sonja Paavolan opissa ja saan tähän meidän tekemiseen lisää oppia. Enkä tarkoita että agility on tylsää, me ollaan vaan enemmän tottisteltu jota pidän tietysti tärkeänä jotta agility onnistuu. Agilityssa meillä onkin Teuvon kanssa ongelmana odottaminen eikä niinkää se etteikö tuo menisi esteitä ja tulisi ohjaukseen, päin vastoin- intoa ja vauhtia riittää sekä myös korvat ovat silloin tällöin paikalla :) Minulla on itsellä paljon ajatuksia ja odotuksia Teuvon ja agilityn suhteen, jotenkin vain on vaikeaa saada ajatukset teoiksi... Tottistelussa taas tunnen olevani Teuvon kanssa enemmän omalla mukavuusalueella ja opin tästäkin lajista kokoajan uutta. Olen super tyytyväinen meidän seuraamiseen ja leikkiminen sujuu liinan kanssa varsin hienosti. Tämän leikin suhteen haluaisin sen toimivan jotta voin siirtää lelun agilitykentille. Tottiksessa harjoitellaan myös uusia juttuja kuten "eteen menoa" eli juostaan toiseen päähän kentälle. Tykkään tosi paljon Teuvon draivista tehdä, se tekee kyllä täysillä ja on muutenkin niin hienossa tunnetilassa kun me tottistellaan. Yritän kuvata joku päivä videota meidän tekemisistä tottiskentillä :)

Paimennus taas Teuvon kans on edelleen ihmeellistä ja uutta ja tulee varmasti olemaan vielä pitkään. Huomenna meillä on 5 kertaisesta paimennuskurssista jäljellä viimeinen, saa nähdä mitä Kaisa on keksinyt meidän pään menoksi ;). Lampaiden keskuudessa Teuvo on oppinut tulemaan hienosti käskystä lampaille sekä jotenkin lopettamaan ja lähtemään hyvin lampailta. Ollaan harjoiteltu kotiläksyjä kotona, esimerkiksi vierelle tulemista, jotta pääsee takaisin lampaille, tämä sujuu arkielämässä hienosti, mutta lampailla vaatii treeniä treeniä. En muista näitä kaikkia hienoja termejä paimenuksessa mutta hienosti toi koira menee (varsinkin jos minä en toiminnallani sössisi vieressä). Katsotaan jos saisi huomenna jotain videolle. Kovasti olen videoita luvannut, katsotaan olenko sanojeni mittainen nainen! Loppun vielä muutamia kuvia koirista :)











maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kuvasatoa agirodusta ja agipitsistä !














Nyt varmaan alkaa jo riittää :). Innoistuin vallan näistä kuvista sillä harvoin saa hyviä kisakuvia koirista. Näitä onkin sitte jaettu jo facebookissa ym. Agipitsistä mukaan tarttui ensimmäinen ens vuoden nolla, hylly sekä vitonen. Jotenkin kuumuus painoi enkä ollut itse tarkkana. No siitä nokka kohti tamperetta, yhden päivän palautuspäivä oli Manulla (Ani ei päässyt kisailemaan sillä aloitti sopivast juoksunsa ja päätin myös että nämä jääkööt viimeisiksi).  Tampereella ensimmäinen rata sujui ok, toisella radalla manu lähti hajun perään haahuilemaan ja tästä ajattelinkin että olisi jumissa. Odoteltiin seuraavan viikon fyssaria, joka oli tänään. Ja Manu oli kuin olikin jumissa. Harmittaa että en voi huomata niitä pieniä merkkejä ennenkuin koira on ihan juntturassa. Hyvin sai fyssari auki liikkeitä ja vielä hierojalle pitäisi mennä jahka sinne aika saadaan. 

Teuvolla on treenit sujuneet kivasti, se on mukavan ahne ja tykkää tehdä mun kanssa asioita. Tänään vaikeana treeninä oli toisten koirien häiriö ja leikki ei tänään oikeen sujunut. Meidän leikki on niin kiinni mun tunnetilastani, jos en anna kaikkeani niin ei anna Teuvokaan. Reilu meininki mun mielestä. Agilityhallilla meidän leikkimiset on ihan superhyviä, voi olla että hampailla on myös osuutta asiaan?

Ilmoittauduttiin Teuvon kanssa paimennuskurssille Koirataitoon, jossa Kaisa Hilska vetäjänä. Tätä innolla odotan. Sillä aikaa käydään kaverilla paimentelemassa sekä Somerolla. Olen alkanut myös Manun tokoa herättelemään, sillä ajatuksena olisi pian mennä toiseen viralliseen tokokokeeseen. Tokosta puheenollen meidän tokoseuran treeneihin haku alkaa ja minä kovasti yritän saada pk-tottiksesta minulle ja teuvolla paikkaa. Josko manun kanssa pääsisi joskus tässä porukalla järjestettyihin paikkamakuutreeneihin, jotka onkin ollut se päänvaiva meidän treeneissä. Mikä siinä on ettei siellä kaukana voi maata sitä kokoaikaa vaan välillä täytyy istua? ;) 

Ainiin, kuvien kuvaajina Maarit Puttonen ja Sirpa Saari.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

SM-kisoja, Agirotua ja paljon muuta :)

Viime kirjoittamisesta onkin aikaa sillä kirjoituskärpänen ei ollut hetkeen puraissut. Osittain tuntuu että mulla on yksin kertaisesti ollut liian monta rautaa tulessa. Tehdään näistä kuluneista viikoista pieni pikainen sepustus. Eli 14.-15.6 oli kauan odotetut agilityn Sm-kisat Tampereen Hervannassa. Kisat alkoivat lauantaina meidän osalta joukkuekisassa. Joukkueessamme oli kaksi bison friseeta ja mitteli sekä tietysti manu. Joukkuerata oli ulkomaalaisen tuomarin tekemä. Alkuun näytti aika haasteelliselta kaikkine putkinensa, mutta lopulta rata oli ihan suoritettavissa. Tehtiin Manun kanssa hyvää rataa, mielestäni ihan mukavalla vauhdilla. Lopulta ratamme kaatui yhteen lähes viimeisestä esteistä. Koiran olisi kuulunut mennä takaakierrolle, mutta jotenkin kääntö oli liian voimakas ja koira ajatui jotenkin selkäni taakse. Tästä pieni harmitus pilalle menneeseen suoritukseen. Yksi taisi joukkueestamme saada tuloksen kun kaikki muut hyllyttivät. Ehkä ensi vuonna paremmin? Seuraavan päivän yksilöradalta tunnelmat eivät kovasti muuttuneet, päivästä jäi jälkeen vain harmitusta. Hyllytimme karsintaradalla lähes ensimmäisellä esteellä, rata oli helppo, sujuvat, minä juoksin, en odottanut koiraa ja koira ei tullut käteeni pakkovalssissa vaikka niin vaadeinkin. Koko loppurata meni plörinäksi, minä luovutin jne. Sellainen kokemus jäi sitten sm-kisoista, joita koko vuotta varten ollaan kerätty nollia? Tottakai ylipäätään osallistuminen näihin kisohin on hienoa, mutta toivoisi että koira kulkisi edes sitä vauhtia mitä se normaalisti kulkee. Toki ulkona oli myös kuuma eli syytän myös keliä koska sillä on Manuun niin suuri vaikutus. No tästä sisuuntuneena leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä ;)

5.-6.7 Oltiin ensimmäistä kertaa Agirodussa Turengissa. Tapahtuma oli oikein hieno ja osallistuin tänne molempien kääpiöiden kanssa. Ani oli meidän seuran joukkueessa, joka koostui x-rotuisista. Manu taasen sai edustaa Suomen kääpiöpinserit ry:n joukkuetta. Viikonloppuna oli ihan super helle-päivä, mutta onneksi molemmilla koirilla oli vain yksi rata. Rata jonka Tommi Raita-Aho oli meille kyhännyt oli ihmeellinen, ei vaikea, mutta tosi pienet estevälit ja muutenkin jotenkin vain outo. Anin kanssa sählättiin oikeen urakalla (Agirodussa saadut hylyt ja virheet muutetaan pisteiksi), saatiin varmaan 25pistettä kerättyä. (Hyl=10pistettä lisää ja kiellot/virheet= 5pistettä lisää aikaan.). Joukkueemme yhteistulos taisi olla jotain 80 pistettä ja näin ollen olimme aika keskellä joukkueita. Alkuun olimme hyvin pitkäänkin sijalla 5. 

 

Manun kanssa meillä oli aivan huikea joukkue: Paula & Elvis, Sanna & Edy sekä Kirsi & Mini. Olimme ainoa joukkue jotka kaikki tekivät neljä nollaa ! Olimme tällä tuloksella kuitenkin  vasta kakkosia sillä voittanut joukkue voitti meidät vitosella, tämä tietysti vähän kismitti ;) Alla meidän joukkueen tulos ja  yllä video. Tätä videota olen jo moneen otteeseen katsonut ja ihaillut! :D













No sitten mitä pentuun tulee, olin 13.pv tätä kuuta Mia Skogsterin pentuseminaarissa josta sain paljon hyviä vinkkejä pennun koulutukseen. Muun muassa siihen miten käden arvoa nostetaan ja miten seuraamisessa imutusta tulee jatkaa. Harmittaa ettei tähän seminaariin päässyt jo ennen pennun tuloa. Tietysti seminaarissa tuli taas sellainen olo, että mitään en ole tuon koiran kanssa tehnyt vaikka olisi pitänyt. Sen tiedän että tunnetila on se tärkein asia.

Teuvon kanssa ollaan tosiaan käyty muutamia kertoja agilityhallilla tekemässä putkea ja nyt ollaan otettu yhtä estettä. Kotipihassa olen harjoitellut takaakierto lähettämällä alustalle sekä käden kanssa ohjatessa. Palkkana lelu/namit. Nykyisin meillä sujuu leikkikin aika mukavasti, en ole ottanut asiasta stressiä. Nyt Teuvolla on kyllä hampaat vaihtumassa hyvää vauhtia joten pitää olla tarkkana tuon leikin kanssa.

Tottista/tokoa mitä se nyt onkaan, ollaan tehty pääasiassa eniten. Seuraamista imuttamalla, istumista, maahanmenoa. Minun täytyisi tehdä vielä treenisuunnitelmat meille jotta pysyisin jonkinlaisessa suunnitelmassa. Paimentamassa ollaan käyty Porissa 4 kertaa ja viikko sitten pääsimme Hilskan paimennukseen. Hilskalta saimme paljon tosi hyviä vinkkejä. Tärkeintä on yhdessä tekeminen ja raihoittuminen, lampaiden kunnioitus, paineen lisääminen-> lampaat liikkuu ja näin taas paineen poisto. Näin myös paimennusta lampaiden näkökulmasta. Nyt pitäisi annettuja treenejä mennä treenaamaan noin kolme kertaa ja sitten taas mennä Turkuun. Teuvolta tulee kuulemma luontaisemmin flänkit, mutta suoraan kuljettaminen on sille haasteellisempaa.


Lampaan kakka on hyvää ;)


Tälläistä tällä kertaa. Viikonloppuna mennään Manun kanssa Raumalle agipitsiin. Loppuun vielä kuvasaastetta menneiltä viikoilta!


 
 


Kääpiöpinserien rotumestaruuskisat 2019

Viikonloppuna kisattiin kääpiöpinserien rotumestaruuskisat. Ollaan lähes joka vuosi osallistuttu kisoihin, välillä paremmalla ja välillä huo...